Kickboxing – lyöntien, potkujen sekä kamppailujen huumaa

Potkunyrkkeily, jota kutsutaan myös kickboxingiksi, on vaativa kamppailulaji, joka kehitettiin alkuperäisesti Japanissa. Se on aikojen saatossa kehittynyt itsenäisesti myös Yhdysvalloissa. Potkunyrkkeilyä pidetään modernina sekä pelkistetyn tehokkaana kamppailumuotona. Tämän lajin tiimoilta ollaankin kilpailtu aina vuosista 1960-1970-lähtien ja Suomeen laji on rantautunut 1980-luvulla, Auvo Niinikedon tuomana.

Suomalaiset ovat myös niittäneet arvostuta kansainvälisissä kisoissa. Mukaan on tarttunut useita EM- sekä MM-mitaleita eri arvokilpailuista.

Vaikka potkunyrkkeilyssä voidaankin kilpailla ahkerasti, se sopii erinomaisesti myös pelkästään kuntoilumuodoksi sen tehokkuuden takia. Suomessa useat tuhannet ihmiset ovat löytäneet harrastuksen pariin nimenomaan kuntoilumielessä. Laji on hyvin suosittua varsinkin naisten keskuudessa.

Potkunyrkkeilyssä on käytössä vyöarvojärjestelmä. Vyöt harjoittelijoiden vyötäröllä tummenevat sitä mukaan, kun ottelijan suoritustaso ja fyysiset ominaisuudet kehittyvät.

Intensiivisen potkunyrkkeilyn ohella voi nauttia hetken kolikkojen kilinästä, kohteena erilaiset netticasinot. Tiesitkö, että monella netticasinolla voit lyödä vetoa kickboxingista? Tarkista käyttämäsi sivuston urheilulajien tarjonta sen vedonlyöntisivulta (jos tällainen on).

Fyysisesti haastavaa treenaamista

Tähän moderniin ja tehokkaaseen kamppailulajiin liittyy vahvasti monipuolisen tekniikkavalikoiman hallitseminen.
Lajin harrastamisen edellytyksenä harjoituslistalla ovat esimerkiksi erilaiset lyönti- ja potkutekniikat sekä näihin liittyvät väistö- ja torjuntatekniikat. 

Kickboxing – lyöntien

Kickboxingin perusharjoitukset sisältävät erilaisia nopeusharjoitteita, oman kestovoiman parantamista, lihaskuntoa, lajivoiman kehittämistä, perustekniikkaa, venyttelyä, parityöskentelyä, välineharjoittelua, sekä nyrkkeily- ja lajivoiman kehittämistä. Potkunyrkkeily on siis laajasti koko kropan tehokas kuntokuuri, jossa tekniikoita voidaan työstää yksin ilmaan tai parin kanssa välineisiin. Mikäli halutaan tähdätä otteluihin, tehdään pariharjoitteita aina kontaktissa. Potkunyrkkeilyn harjoittelussa käytetään aina nyrkkeilyhanskoja, sekä ala-, hammas- ja säärisuojia.

Voiton huumaa kilpailemisen kautta

Potkunyrkkeily tarjoaa mahdollisuuden sen harrastamiseen monella eri tavalla sekä tasolla. Se on alun perin kehitetty täyden kontaktin kamppailumuodoksi. Suomessa pääpaino on niin sanotussa Full Contact muodossa, jossa kontaktia ei rajoiteta ja näin ollen myös vastustajan tyrmääminen on sallittua. Ennen virallista ottelua,ottelijat jaetaan eri sarjoihin sukupuolen, iän ja painon mukaan. Kehään ei siis mennä mitenkään epäreilussa vastakkainasettelussa.

Pisteitä saadaan, kun ottelija osuu luvallisella ottelutekniikallaan vastustajaa sallitulle kohdealueelle. Näitä ovat esimerkiksi pään etu- ja sivuosa sekä päälaki. Muita vartalossa sallittuja kohdealueita ovat vartalon etu- ja sivuosa sekä olkapäät. Full Contact ottelumuodossa potkujen tulee suuntautua ainoastaan lantion yläpuolelle ja niiden tulee olla myös hyvin kontrolloituja.

Muita luvallisia ottelutekniikoita ovat esimerkiksi suorat lyönnit, koukkulyönnit sekä rystylyönti. Jalkatekniikoista puhuttaessa kaikki erilaiset potkut ovat hyväksyttyjä, joissa kontakti tapahtuu jalan säärellä, jalkaterällä tai kantapäällä sekä pyyhkäisten. Virallisissa otteluissa ottelijan on pystyttävä suorittamaan vähintään kuusi potkua jokaista erää kohden.

Otteluissa on ehdottoman kiellettyä esimekiksi painiminen, toisen kampittaminen, vastustajan sitominen tai muiden judotekniikoiden käyttäminen. Tuomari valvoo tarkasti ottelun kulkua ja ottelijoiden tuleekin kuunnella sekä pystyä noudattamaan mahdollisia tuomarilta tulevia komentoja. Jokaista ottelua arvostelevat sekä pisteyttävät kolme arvostelutuomaria.

Kickboxing luo hyvin laajasti ihmisille mahdollisuuden astua ensimmäisen kerran kehän sisälle ottelemaan. Sen monimuotoisuus sekä avoimuus voivat tarjota todella mielenkiintoiset sekä hyvät mahdollisuudet myös hieman vanhemmallakin iällä. Myös kansainvälinen menestyminen on hyvin mahdollista, mikäli on valmis treenaamaan ahkerasti, säännöllisesti sekä haluamaan menestystä myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Ottelut päättyvät yleensä joko pistevoittoon, tasapisteisiin, tyrmäykseen, luovutukseen tai kehätuomarin keskeytykseen.

Potkunyrkkeily luo elinikäistä kuntoa

Ammattilaistason otteluiden erien kesto sekä määrä riippuu paljon ottelumuodosta. Erien pituudet vaihtelevat 2-3 minuuttiin ja erämäärät aina 3-12 välillä. Ottelut ovat siis hyvinkin intensiiviä ja ne vaativat hyvää fyysistä sekä henkistä kestävyyttä, sekä tekniikan erinomaista hallintaa.

Potkunyrkkeily on hyvin tehokas sekä suoraviivainen laji, joka takaa kaikille sen harrastajille erinomaiset mahdollisuudet kehittää voimaa, kestävyyttä, nopeutta sekä liikkuvuuden eri osa-alueilta.

Ei tule myöskään unohtaa tehokkaiden tekniikoiden tuomaa hyvää itsepuolustustaitoa. Kilpailuissa kaikkien potkunyrkkeilijöiden turvallisuus varmistetaan tarkoin säännöin. Jokaisella on oltava voimassaoleva lisenssi sekä vakuutus.

Kickboxingia voi ehdottomasti harrastaa myös ilman mitään sen suurempia kilpailullisia tavoitteita. Se on mainio tapa nauttia mukavasti harrastuksesta, vaikkapa isomman ystäväporukan seurassa. Potkunyrkkeily kehittää hyvin tehokkaasti kehon eri ominaisuuksia.

Suomen potkunyrkkeilyliiton toiminta

Suomessa toimivan potkunyrkkeilyliiton toiminnan tarkoituksena on järjestää laajasti erilaisia kilpailuja sekä koulutus-, valmennus- ja tiedostustilaisuuksia. Tavoitteena on myös järjestää jäseniä hyödyttävää asuste- sekä varustevälitystä sekä edustaa omia jäseniä kansainvälisissä potkunyrkkeilyn yhteyksissä sekä muissa keskusjärjestöissä.